Mitä Raamattu sanoo kymmenyksien antamisesta?

Mitä Raamattu sanoo kymmenyksien antamisesta?

Pitääkö tuloistaan antaa kymmenykset Jumalalle? Monet ovat sitä mieltä, että kymmenykset ovat jotain, mikä kuului vanhaan liittoon, ja että sitä ei enää meidän tämän päivän uskovien tulisi soveltaa.Toiset sanoo kymmenyksien antamisen olevan periaate, joka on ollut olemassa jo kauan ennen kuin Jumala antoi lain Siinain vuorella. Vertauksena voisi sanoa, että on kaksi ojaa mitä tulee kymmenyksien antamiseen.

1. ”Kymmenykset on Jumalallinen hengellinen laki, joka on perustana sille, että uskova voi elää taloudellisessa yltäkylläisyydessä”. Tällainen opetus on asia, mikä usein voi johtaa kunnon ojaan ajoon. On totta, että Jumala siunaa niitä, jotka jakavat omastaan anteliaasti myös muille, mutta se ei aina tarkoita sitä, että meistä tulee rikkaita ja menestyneitä.

2. ”Kymmenyksien antaminen on Vanhan Testamentin laki, jolla ei ole mitään relevanssia tämän päivän uskoville”. Tällä tahdotaan sanoa, että antaminen on vapaaehtoista, eikä voida odottaa ja laskea sitä, että Jumala siunaa iloista antajaa.

Tie näiden kahden ojan välissä

Meidät on kutsuttu kunnioittamaan Jumalaa omaisuudellamme ja nähdä Herra alkuun laittajana kaikelle sille, mitä meillä on. ”Minun on hopea ja minun on kulta, sanoo Herra Sebaot” (Haggai 2:8). Se, mitä me meinaamme ja luulemme omistavamme, onkin itseasiassa Jumalan ja sen tähden 10 % on hyvä ja yksinkertainen suuntamerkki meille uhraamisen minimimäärästä. Mutta katsotaan, mitä Raamattu sanoo.

Aabraham antoi kymmenykset Melkisedekille (1 Moos. 14:18-20). Tässä esitetään ensi kerran kymmenykset Raamatussa. Kymmenykset ei siis ollut jotain, mikä alkoi, kun laki annettiin. Melkisedek oli Saalemin kuningas ja Jumalan korkeimman pappi.
Aabraham oli siis alamainen jollekin, joka oli korkeampi kuin hän itse, ja huomaamme myös, että Melkisedek siunasi Aabrahamia. Jatketaan vielä siirtymällä katsomaan Jaakobin elämää.

Jumala antoi Jaakobille useita Jumalan kohtaamiskokemuksia

Ensimmäinen Jumalan kohtaaminen (1 Moos. 28:10-22) tapahtui silloin, kun hän oli pakenemassa enonsa Laabanin luo. Tässä kohtaa hän herää ja ymmärtää, että hänen tarvitsee muuttaa suuntaa sillä elämän tiellä, mille hän on lähtenyt.
Mutta vielä tässä vaiheessa hän ei ollut valmis antautumaan ehdoitta Jumalalle. Hän halusi ensin nähdä, olisiko Jumala hänen kanssaan ja siunaisiko Jumala häntä, sitten hän antaisi kymmenykset.
Tämä ajatus oli kaukana hänen isoisänsä Aabrahamin ajatuksesta, kun tämä ehdoitta antoi kymmenykset Melkisedekille. Jaakob oli pakenemassa takaisin siihen maahan, jonka Aabraham jätti, kun Jumala kutsui.

Toisessa Jumalan kohtaamisessa (1 Moos. 31:13) Jumala tulee hänen luokseen ja sanoo: ”Minä olen Beetelin Jumala”. Jumala muistutti Jaakobia siitä lupauksesta, jonka tämä oli antanut Jumalalle: ”jos Jumala on kanssani ja siunaa minua, annan kymmenykset”. Jumala oli ollut Jaakobin kanssa näitten vuosien aikana, jotka hän Harranissa oli viettänyt ja oli nyt runsaasti siunattu ja varakas mies.
Jumala sanoi hänelle, että hänen pitää palata kotimaahansa ja seisahtua sen kiven luona Beetelissä, jossa hän antoi lupauksensa Jumalalle.

Kolmannessa ja suurimmassa kohtaamisessa (1 Moos. 32:24-30) Jaakob sai kuulla kotimatkallaan, että hänen veljensä Eesau, jota hän oli pettänyt, oli tulossa häntä vastaan 400 miehen kanssa. Peloissaan hän kääntyy Jumalan puoleen pyytäen Herraa pelastamaan hänet ja siellä Jabbokin kahlauspaikassa hän painii koko yön Jumalan kanssa.
Siellä hän sai uuden nimen. Hänen nimensä ei enää ollut Jaakob, ’se joka pettää’, vaan nyt hänen nimensä oli Israel, joka osoitti hengellistä asemaa. Hänestä tuli uusi ihminen.

Kertomus Jaakobista opettaa meille sen, ettemme voi periä Jumala-suhdettamme vaan sen täytyy tulla henkilökohtaiseksi ja se on jatkuvaa tahtomista ja tekemistä meissä. Herra haluaa viedä meitä takaisin lähtöpisteeseen sinne, missä ensin annoimme lupauksemme hänelle.

Hän ei unohda sitä, mitä me olemme luvanneet. Jumala kehotti Jaakobia menemään takaisin lähtöpisteelle, sinne missä hän ensiksi kohtasi hänet ja missä hän antoi Jumalalle lupauksensa. Jumala sanoi: ”Olen ollut uskollinen sinulle, minä olen siunannut sinua yltäkylläisesti. Muistatko, mitä lupasit minulle? Lupasit antaa minulle kymmenykset kaikesta mitä saat”. Kymmenykset olivat tärkeät Jumalalle, mutta myös tärkeät Jaakobin itsensä vuoksi.

Salomon näkemys

Jatketaan katsomalla, mitä Salomo, maailman rikkain ja viisain mies, sanoi Snl.11:24: ”Toinen on antelias ja saa yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja vain köyhtyy”. Tämä on paradoksi vai kuinka? Meitähän on aina opetettu olemaan säästäväisiä ja säästäväisyydellä on tapana palkita meidät. Mutta Salomo puhuu tässä periaatteesta, joka kuuluu yhteen antamisen kanssa. Voimme kutsua sitä periaatetta ”antamisen siunaukseksi”.

Salomo oli havainnut, että anteliaisuus saa aikaan suuremman virtauksen, joka tulee takaisin, kun taas nuukuudella on tuhoisa vaikutus. Antamisen siunauksen voi kuvata myös vertauksella Genesaretin järvestä ja Kuolleesta merestä. Genesaretin järven ympärillä kukoistava maisema on vehreää ja järvi on täynnä elämää, jossa on paljon erilaisia kaloja. Kuollut meri on toisenlainen. Sen ympärillä on aavikkoa ja se on nimensä mukaisesti kuollut. Siinä ei ole kaloja eikä mitään muutakaan elämää.

Mikä on ero? Genesaretin järvessä on sisään virtaus ja ulos virtaus, kun taas Kuolleessa meressä on vain sisään virtaus, mutta ei ulos virtausta. Eteenpäin antaminen on avain uuden luomiseen. Salomo kirjoittaa myös Snl. 3:9-10: ”Kunnioita Herraa antamalla varoistasi ja kaiken satosi parhaimmasta, niin sinun jyväaittasi täyttyvät runsaudella ja viini pursuu sinun kuurnistasi”. Jumala on kaiken kunnioituksen arvoinen.

Kuinka sitten voimme kunnioittaa Jumalaa käytännöllisesti ja konkreettisesti? Yksi hyvä tapa on kunnioittaa häntä meidän varoillamme. Jumala haluaa olla ensimmäinen meidän elämässämme. Hän haluaa ensimmäiset 10 % meidän tuloistamme.

Jumala kehottaa kansaansa koettelemaan itseään (Malakia 3:7-12)

Vanhan testamentin aikaan kehotti Mooseksen laki kaikkia juutalaisia antamaan kymmenykset temppeliin. Malakian kirjassa kehottaa Jumala profeetan kautta kansaa pitämään lain kymmenyksien antamisesta. Hän varoittaa, että heidän tottelemattomuutensa toisi kirouksen heidän ylleen, mutta hän sanoo myös, että jos he todella tuovat kymmenykset Jumalan huoneeseen, niin se tuo mukanaan siunauksen. Herra avaisi taivaan akkunat ja antaisi siunausten virrata heidän ylleen.

Uudessa Testamentissa ei puhuta niinkään kirouksesta, koska Jeesus tuli kiroukseksi meidän edestämme. Kaikki kirous, mikä on tullut meidän päällemme meidän syntimme ja tottelemattomuutemme tähden, on laitettu Jeesuksen Kristuksen päälle. Sen sijaan voimme lukea siitä, että me jotka uskomme Herraan, olemme siunattuja (Ef.1:3). UT opettaa selkeästi, että meidän ei tarvitse pitäytyä Mooseksen laissa, vaan että sen sijaan saamme ottaa vastaan sen vanhurskauden, joka tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen ja siitä, mitä hän on tehnyt edestämme.

Siksi tämän Raamatun paikan sanoma meille, jotka elämme uudessa liitossa, on se, että meidän tulisi antaa Herralle anteliaasti ja kymmenykset ovat siinä hyvänä apuna ja minimimääränä siitä, mitä annetaan. Jos annamme Jumalan työhön, niin Herra haluaa avata meille taivaan akkunat ja antaa siunausten virran tulla meidän elämämme ylle.

Malakia 3:10 kehottaa koettelemaan kymmenysten antamista, että näkisimme, kuinka hyvä Jumala on. Uskovina meidän ei tulisi kylvää rahaa turhuuksiin ja ajatella materiaalisesti ja sitten luulla, että kunhan maksan kymmenykseni, niin se ratkaisee kaikki taloudelliset ongelmamme. Me olemme Jumalan varainhoitajia ja kaikki varat, mitä meillä on, oli se sitten paljon tai vähän, niin se on Jumalan ja hän haluaa, että käytämme ne järkevästi.

Kun puhumme taloudesta ja varoista, niin ne ovat usein arkoja asioita ja myös usein väärin käsitettyjä. Puuttuuko seurakunta tai vanhemmisto minun talouteeni? Ei, ei seurakunta eikä vanhemmisto, vaan Herra. Jos olet tosissasi uskon kanssa, niin se vaikuttaa myös sinun taloudelliseen tilaasi.

Jos olet joutunut taloudelliseen ahdinkoon tai vaikeuksiin, sinun tulee tehdä neljä asiaa: 1. Tehdä parannus nykyisestä elämäntavastasi. 2. Antaa itsesi ja taloutesi Jumalalle. 3. Alkaa saneerata talouttasi ja maksaa velkojasi. 4. Alkaa antaa kymmenykset tuloistasi.

Mitä Jeesus puhuu antamisesta?

Katsotaan vielä, mitä Jeesus sanoi uhraamisesta, Matt 23:23-24. Tässä luemme, kuinka Jeesus reagoi siihen, kun kirjanoppineet ja fariseukset kiinnittivät enemmän huomiota ulkoiseen kuin sisäiseen. He antoivat kymmenykset jopa mausteyrteistä.

Jos Jeesus olisi ollut sitä mieltä, että he tekevät väärin, kun antavat kymmenykset, niin hän olisi varmaan sanonut sen. Mutta hän reagoi siihen, että he käyttivät niin paljon energiaa ulkoisiin seikkoihin. Uskonnolliset tekevät usein niin.

Grammalleen punnittu juuri oikea määrä minttua, tilliä ja kuminaa puutarhasta kymmenyksiä varten ei ollut ollenkaan niin tärkeää kuin se, että elää rakkaudessa näyttäen muille armeliaisuutta, ollen luotettava ja rehellinen. Toinen ei sulje pois toista, mutta sisäinen elämä on tärkeämpi kuin ulkoinen.

Vuorisaarnassa Jeesus painottaa, että on tärkeää, että on oikea motiivi, kun antaa. Hän osoittaa kohti kahta perussääntöä: 1. Antakaa, niin teille annetaan (Luuk. 6:38). 2. Almusi tulisi olla salassa (Matt. 6:1-4). Paavali antaa myös meille Jeesukselta sanan, joka oli hyvin tunnettu alkuseurakunnan aikana. Jeesushan sanoi, että autuaampi on antaa kuin ottaa (Apt. 20:35). Jeesus opetti: ”Anokaa, niin teille annetaan…” (Matt.7:7) ja myös: ”Antakaa, niin teille annetaan…” (Luuk. 6:38).

Se, mitä Jeesus sanoo rukouksesta, on helpompi ottaa itselleen kuin hänen radikaaliopetuksensa siitä yhteydestä, mikä on antamisella ja saamisella. Jeesus sanoi: ”Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä mitalla millä te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin” (Luuk. 6:38).
Tämä on radikaalia, ei vain se, että hän lupaa, että me tulemme kompensoiduksi sen kautta, että Jumala antaa takaisin antajalle, hän lupasi myös, että on oleva suora yhteys lahjan suuruuden ja siunauksen suuruudella, jonka Jumala antaa takaisin. Eli jos annat ulospäin siitä, mitä Herra on laittanut sinun varastohuoneeseesi, niin Herra sen myös täyttää uudelleen.

Tai niin kuin Paavali sen ilmaisee: ”Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää” (2. Kor.9:8).

Paavalin näkemys

Paavalihan opetti, kuinka tulisi elää kristittynä ja Paavali on epäilemättä Jeesuksen jälkeen vaikutusvaltaisin henkilö UT:ssa. Opetuksessaan Paavalilla on paljon sanottavaa kristitystä elämäntavasta ja rahasta. Hän kirjoittaa, että työn teko ja rehellisesti ansaittu raha ovat perustana jokaisen uskovan elämälle (1 Tess. 4:11-12, 2 Tess. 3:12 ja Ef. 4:28).

Paavali opetti paljon avokätisestä ja anteliaasta elämän tavasta, mutta hän ei mainitse kymmenyksien antamista. Sitä vastoin hän motivoi avokätiseen antamiseen samankaltaisella tavalla niin kuin Jeesus teki (2 Kor. 9:6-10). Avainsana Paavalin sanomassa uhraamisesta on se, että se on vapaaehtoista ja että vapaus vallitsee meidän antamisen eri muotoja. Vapaushan on avainsanana Paavalin julistuksessa ja opetuksessa.

Paavali puhuu elämästä, jonka motiivina on rakkaus ja jota eletään Hengen johdatuksessa eikä yksityiskohtaisilla eri säännöillä (Room.5:5). Kehotan vielä lukemaan Gal. 5:1,13,18,22-26. Uuden liiton aikana on Jumalan laki kirjoitettu meidän sydämiimme. Nyt Henki kehottaa meitä anteliaisuuteen ja rakkauteen (Jer. 24:7, 31:33). Nyt vallitsee elämän hengen laki niin kuin Room. 8:2 sanoo: ”Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuolema laista”.

Vaikkakaan Paavali ei yksityiskohtaisesti ohjannut seurakuntia, teki hän selväksi, että seurakunnassa tulisi olla joku, joka saa elatuksen seurakunnan uhrituloista: ”Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajan tulee saada evankeliumista elatuksensa” (1 Kor. 9:14).

Eikö tästä voi päätellä, että on ollut säännöllistä uhraamista seurakunnalle jo alkuseurakunnan ajoilta? Mutta jotenkin tuntuu, että tänä päivänä ei pidetä tärkeänä seurakuntayhteyttä eikä sitä, mikä meille kuuluu seurakuntalaisina.

Onko seurakunta vain paikka, mistä odotamme vain ja ainoastaan saavamme jotain ja johon meidän ei tarvitse mitään antaa? Suhtaudummeko samalla tavalla myös Herraa kohtaan? Odotammeko vain saavamme Häneltä kaikkea hyvää, eikä meillä ei ole mitään velvollisuuksia häntä kohtaan? Ja emmekö me kuitenkin saa paljon seurakunnan kautta, kuten elämän leipää Jumalan sanan muodossa, yhteyttä seurakuntalaisten kanssa ym.?

Yksi USA:n Presidenteistä, JFK, sanoi joskus puheessaan: ”Älä kysy, mitä sinun maasi voi tehdä sinun puolestasi vaan kysy, mitä sinä voit tehdä maasi puolesta”. Tätä samaa voimme soveltaa seurakunnassa ja ennen kaikkea Jumalalle!

Lopuksi haluan vielä sanoa, että jos me uskomme elävään Jumalaan, niin emmekö myös usko siihen, että Hän pitää meistä huolen. Eikö Herramme sanassaan sano useasti, että hän pitää meistä huolen? Koetelkaa minua, sanoo Herra.

En väitä, että kun annat Herralle, niin sinusta tulee rikas ja menestynyt. Mutta sen sanon, että kun annat Herralle sen, mikä Herran on, niin hän pitää sinusta huolen ja siunaa sinun elämääsi niin, ettei sinulta mitään puutu (Ps. 37:16,25).

Herran runsasta siunausta kaikille ja armorikasta vuotta 2018!

Santtu Theslund
Lahti

Comments are closed.