Yoshida Toshio san

Yoshida Toshio san

Tapasimme Toshion ensi kertaa noin kuukausi Japaniin muuttamisen jälkeen syksyllä 2017. Olimme pyöräilemässä tuolloin kotiin rukouskokouksesta. Maria huomasi toisella puolella tietä olevan halvan juoma-automaatin, josta päätimme ostaa kahvit.

Pian rakennuksesta, jonka edessä juoma-automaatti oli, tuli esiin kännissä oleva vanha mies, Toshio. Hän alkoi ihmetykseksemme puhumaan meille englanniksi. Juttelimme hänen kanssaan tovin. Toshio pyysi meitä tulemaan uudelleen moikkamaan häntä.

Seuraavalla kerralla Tomille avautui tilaisuus kertoa Jeesuksesta ja todistaa omasta uskoon tulostaan. Tuolloin meille myös selvisi, että hän pyörittää tuossa samaisessa rakennuksessa pientä pubia. Aloimme käymään Toshion luona kerran viikossa.

Tomi pääsi samalla myös evankelioimaan pubin asiakkaita useita kertoja. Toshio lopetti juomisen pian tutustumisemme jälkeen keskusteluiden seurauksena. Hän myös alkoi jopa kehottamaan asiakkaitaan vähentämään juomista.

Isoveljen elämän todistus

Toshion isoveli oli uskossa. Toshio aina puhui, kuinka hänen veljensä oli niin hyvä ihminen. Hänellä oli siis hyvä todistus hänen isoveljensä elämästä. Toshio myös tiesi veljensä käyneen kasteella.

Isoveli kuitenkin kuoli yhtäkkisesti hiljattain ennen meidän ensitapaamistamme. Toshio ei ollut kuitenkaan kuullut evankeliumia vielä isoveljeltään.

Kutsuimme Toshion aina kuukausittain kotonamme järjestettäviin kotikokouksiin, joihin hän osallistuikin kahden vuoden aikana melkein joka ikiseen. Toshio kertoi kuulleensa ensi kertaa evankeliumia meidän kauttamme.

Hän sai kuulla evankeliumia myös muiden uskovien kautta, jotka olivat kotikokouksissa: sekä keskusteluiden kautta että saarnan muodossa. Hän kertoi myös lukeneensa trakraatteja ja Raamattua.

Uskoontulo

Toshio on tullut uskoon. Tarkkaa päivämäärää kysyttäessä, hän ei osannut vastata. Muutos oli kyllä selvästi tapahtunut. Toshio kertoi, että nuorempana hän ajatteli, ettei tee virheitä. Raha oli myös todella tärkeä asia ennen uskoon tuloa.

Nyt Toshio tiesi, että kaikki ihmiset ovat tehneet syntiä aina Aadamista lähtien. Hän kertoi, että Jeesus vei meidän syntimme ristille, Hän on ylösnoussut ja elää vielä tänäkin päivänä. Toshio teki parannuksen ja uskoi, että Jeesus on antanut anteeksi hänen syntinsä.

Uskoontulon myötä Toshio on saanut kokea sisimmässään muutoksen. Hän halusi elää niin kuin Jeesus halusi hänen elävän ja siksi rukoili sekä luki Raamattua päivittäin. Toshiosta näki kyllä ison muutoksen myös ulkoisesti. Toshio oli lopettanut juopottelun, hän oli todella rauhallisen ja onnellisen oloinen, vaikka sairastikin syöpää.

Kaste

Toshio otti kasteen Jeesukseen Kristukseen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 5.7.2020. Hän kertoi kastepäivän olleen hänen elämänsä paras päivä. Hän olikin silminnähden riemuissaan kasteelle menosta kastepäivänä.

Saimme kokea kastepäivänä myös sääihmeen. Kastepaikalle oli luvattu rankkasateita. Ennen kastetta satoi kaatamalla. Jeesus vastasi kuitenkin rukouksiin ja antoi kastetilaisuuden ajaksi kauniin aurinkoisen sään. Myöhemmin kasteen jälkeen sade taas jatkui.

Kuulimme jälkikäteen, että eräs uskonsisar Porissa oli saanut sydämelleen rukoilla Toshion kasteen puolesta muutama päivä ennen kastetta, tietämättä, että Tohio oli menossa kasteelle. Toshio oli iloinen, että Jumala näin siunasi hänen kasteelle menoansa. Jopa uskosta osattomat tuttumme pitivät sään muuttumista ihmeenä.

Seurakuntayhteys

Viikko kasteesta Toshio todisti Nishinomiyan seurakunnassa, jonne oli itse mennyt pyörällä (n. neljä km). Toshio kertoi todistuksessa lukeneensa kasteen jälkeen Raamattu-sovelluksesta Psalmi 1:1-3:
Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy.

Hän kertoi ymmärtäneensä, ettei hänen elämänsä ole ollut vanhurskasta. Hän sanoi haluavansa elää vanhurskaasti tästä eteenpäin. Se ei onnistu omilla voimilla, mutta Herran avulla se onnistuu. On todella hyvä ja tärkeää, että seurakuntalaiset ovat tulleet Toshiolle tutuiksi kotikouksista, joita pidimme Amagasakissa asuessamme. Näin Toshio oli alusta asti saanut kokea, kuinka tärkeä asia seurakuntayhteys on.

Toshion pois nukkuminen

Saimme yllättäen puhelun Toshiolta elokuussa 2020 Suomessa ollessamme. Hän kertoi olevansa sairaalassa. Toshio oli sairastunut vakavasti syöpälääkkeiden heikennettyä vastustuskykyä. Lääkäri oli sanonut tämän viikon olevan Toshion viimeinen elinviikko.

Niinpä Tomi soitti Toshiolle siitä eteenpäin joka päivä vajaan viikon ajan. Tomi luki Toshiolle Raamatun lupauksista ja rohkaisi näin häntä luottamaan Herraan. Toshio vaikutti levollisesta, vaikka olikin kovissa kivuissa. Hän ei pelännyt kuolemaa, koska hänellä oli rauha Jumalan kanssa. Toshio soitti meille kerran videopuhelun, koska halusi vielä nähdä meidän kasvomme.

Viimeisellä kerralla Toshion vointi oli jo niin heikko, ettei hän enää itse jaksanut puhua, mutta halusi kuunnella. Tämän jälkeen hän ei enää vastannut puhelimeen.

Meillä ei ole Toshion poikien yhteystietoja, niin emme tämän jälkeen kuulleet hänestä enää. Olo jäi haikeaksi. Olemme kuitenkin iloisia, että Toshio pääsi Jeesuksen luokse ja saamme nähdä hänet lopulta Taivaan valtakunnassa.

Tomi ja Maria Pönni
Japani

Comments are closed.