Oletko riskin ottaja?

Oletko riskin ottaja?

Elämme parhaillaan ajassa, jossa et voi välttyä kuulemasta erilaisista riskeistä. Monet artikkelit käsittelevät erilaisia riskejä, mitä taloudessa tapahtuu, tai mitä terveydellisiä riskejä voitkaan kohdata. Joku pohtii ilmastoa ja joku toinen jotain muuta.

Yhteistä näille monille asioille on kuitenkin se, että yksilön vaikutusmahdollisuus jää häviävän pieneksi, mutta silti ne vaivaavat meidän mieltämme, koska ihminen on luonnostaan kiinnostunut tulevaisuudestaan ja turvallisuudestaan.

Jokainen miettii kysymyksiä

Jossain vaiheessa elämää meidän jokaisen sisältä nousee myös suuri ja haastavaa kysymys, olenko itse tehnyt oikeita valintoja. Vaikka se ei useinkaan tunnu edes niin kivalta kysymykseltä, niin silti sitä joudumme läpikäymään ja miettimään. Pohdimme elämämme tarkoitusta ja mietimme sen merkitystä.

Ajattelemme, millaisia valintoja olemme tehneet ja mitä on jäänyt tekemättä. Mieleen nousee myös asioita niistä seurauksista, mitä jokainen valinta on pitänyt sisällään. Huomaamme nopeasti, että on siirtoja, jotka ovat olleet hyviä, ja niitä, joita olisi pitänyt valita toisin. Tätä elämän pohtimista ja analysointia moni nimittää ikäkriisiksi. Mutta onko se pelkästään sitä?

Jumala on meidän jokaisen katoamattoman sielumme takana ja on siis meidät luonut. Jumala on laittanut meihin jokaiseen tällaisen riskien arviointiohjelman eli kuolemattoman sielun (Ps. 90:12: ”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.”), jotta me havahtuisimme miettimään elämämme arvoja ja valintojamme ja niiden seurauksia.

Meistä jokainen kohtaa myös kuolemaa ja ymmärtää elämän rajallisuuden uskonsuunnasta riippumatta. Tiedostamme myös, että elämä kerran päättyy ja mieleemme hiipii kysymys, mitä on kuoleman jälkeen. Tämä kysymyksen mieleen nouseminen johtuu siitä tosiasiasta, mistä Raamattu meille kertoo, että Jumala vetää jokaista puoleensa, koska hän rakastaa meitä niin, että lähetti oman poikansa sovittamaan meidän syntimme, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi (Joh. 3:16).

Tämänhän voi joku kuitata itselleen, ettei mitään kuoleman jälkeistä elämää ole, mutta varmasti mielessään todeten, että jos onkin, niin minäkin sinne taivaaseen haluan.

Asia, johon itse voin 100 % vaikuttaa

Voiko Jokainen päästä taivaaseen? Vastaus Raamatusta on yksiselitteinen ja helppo eli kyllä. Jos uskot, että Jeesus on ristinkuolemallaan lunastanut ja sovittanut syntisi (synti kun erottaa meidät muuten Jumalasta) ja vastaanottamalla tämän sovituksen henkilökohtaisesti ja seuraamalla Raamatusta iäti kestäviä ohjeita, saat riskivapaan tien taivaaseen!

Ja mikä hienointa, tämä on asia mihin pystyt itse vaikuttamaan 100 %. Juuri sinun valintasi ratkaisee iankaikkisuusosasi taivaassa. Tai jos valitset väärin, siitäkin on seuraus eli ikuisuus kadotuksessa.

Olemme luonnostamme riskin ottajia ja silloin helposti ajattelemme seuraavasti: Riittäisivätkö nämä asiat jo muutenkin iankaikkisuuden kohdalla? Annan muutamia yleisiä esimerkkejä, joihin liian moni tuudittautuu ja riski kasvaa. Usein riskit tuhoavat tavoitteen kokonaan, kuten nämäkin tekevät:
– Uskon omalla tavallani. Sitä paitsi olen aina pyrkinyt tekemään oikein ja kohdellut toisia reilusti.
– Onhan minut lapsena kastettu ja kuulun kirkkoon.
– Vanhempani ovat olleet aina uskovia.
– Jumala on rakkaus, eikä heitä ketään helvettiin.
– Olen joskus antanut elämäni Jeesukselle. Se riittää, elän, miten elän.

Tiesitkö, että Raamattu on annettu meille taivastien ohjeeksi?

On hienoa, jos elät hyvää elämää, mutta huomaa silti, että et siitä huolimatta voi laatia omia sääntöjä ohi sen, mitä Raamattuun on kirjoitettu. Se olisi sama kuin päättäisit itse piirtää kartan, johon laittaisit tieverkon mielesi mukaan, eivätkä tiet johda perille. Tai jos harrastaisit laskuvarjohyppäämistä, niin sanoisit kurssin vetäjälle, että minä kyllä pakkaan varjoni mieluummin minun omalla tavallani. Ymmärrämme, että vain hölmö tekisi näin.

Jeesus itse kertoo meille seuraavaa: ”Ja joku kysyi häneltä: ’Herra onko niitä vähän, jotka pelastuvat?’ Niin Hän sanoi heille: ’Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille,koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi’” (Luukas 13:23-24).

Ymmärrät riskin, on kysymys iankaikkisuudesta Taivaassa tai ikuisuus helvetissä. Tuntuu kovilta sanoilta, mutta siksi että rakastan sinua ja tahdon parastasi, tahdon kertoa sen näin. Mieti sydämessäsi, mikä sinun tilanteesi on. Et voi tietää milloin sinun iankaikkisuutesi alkaa.

Vaikka olisit ollut pitkäänkin uskossa, niin tarkista, onko Raamattu sinun karttasi, vai oletko piirrellyt sinne oikoteitä, jotka eivät kuitenkaan johda perille, vaan eksyttävät sinut. Pyhä Henki ja Jumalan sana näyttävät elämästämme karttavirheet. Luota vain ja ainoastaan siihen, mitä on kirjoitettu.

Karsitaan riskit elämästä pois

Tarkistathan ystäväni, kenen viitoittamalla tiellä sinä kuljet? Kuka on karttasi piirtänyt? Kenen laskostamalla varjolla hyppäät? Pidetään huoli, että tiemme taivasta kohden on Raamatun mukainen. Jos Raamattu sanoo jollekin asialle ohjeeksi ei, sanomme mekin ei. Jos Raamattu sanoo ohjeeksi kyllä, sano sinäkin kyllä.

Ojentaudutaan sanan mukaan, ei yritetä ojentaa sanaa elämämme ja mieltymyksiemme mukaan. Näemme, että ympärillämme aika on paha, luopumus Jumalan sanasta tulee väistämättä keskellemme. Se tulee niin huomaamatta ja eksyttää monia. Luopumus on tullut jo vuosia ja vuosikymmeniä. Sen tarkoituksena on eksyttää meidän voittoon vievä polkumme.

Jos huomaat elämässäsi asioita, jotka eivät sovi Raamattuun, tee parannus ja korjaa tiesi Sanan linjaan, niin voit olla varma, että Jumala pitää sinusta huolen. Jos huomaat asioita ja vääriä valintoja tutkiessasi elämääsi, korjaa ne kuntoon. Laita pois kaikki, mikä tekee matkan teon hitaaksi. Ja muista, älä koskaan luovuta, älä anna koskaan periksi. On valtavaa armoa, kun saamme jokainen tehdä parannusta.

Olethan sinäkin siinä joukossa, joka ei anna periksi ja joka puolustaa Jumalan sanaa rakkaimpana ohjeenaan? Siinä joukossa, joka saa uskon tähden osakseen pilkkaa ja ahdistusta, mutta voittaa eräänä päivänä. Siinä joukossa, joka haluaa tuntea enemmän ja enemmän Kristusta ja Hänen voimansa. Siinä joukossa, joka tahtoo jakaa tätä valtavaa pelastussanomaa eteenpäin niille, jotka kadotukseen kulkevat. Ystäväni, tahdon nähdä juuri sinut tässä joukossa, joka eräänä päivänä on voittajana taivaan kirkkaudessa.

Matti Kujala
Peräseinäjoki

Comments are closed.