Pimeyden tulva

Pimeyden tulva

Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sen tähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin” (Room. 13:12). Totisesti näin on. Yö on jo pitkälle kulunut, ja pimenee pimenemistään. Jeesuksen tulemus on lähempänä kuin uskommekaan. Erityisesti länsimaissa ja meillä Suomessakin emme voi kuin ihmetellä, mitä on oikein tapahtumassa.
Tämä kerran niin kristillinen maa on joutumassa ennen näkemättömään moraalittomuuden tulvan valtaan. Näin Jeesus on ennustanutkin. ”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus” (Matt. 24:12). Kaikenlainen ennen laiton on tehty lailliseksi eli luvaton luvalliseksi.

Tämä näkyy sekä yhteiskunnassa/lainsäädännössä että jopa seurakuntien keskellä. Tänään, jos sanot, että homoseksuaalisuden harjoittaminen on syntiä, on vaarana, että sanomisestasi suoritetaan esitutkinta, kuten Päivi Räsäsen kohdalla tapahtui. Kuitenkin vielä 1970-luvun alussa kyse oli rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko.
Edelleen tuntuu aivan normaalilta, että eduskunnassa aloitetaan käsittelemään kansalaisaloitteen pohjalta sitä, että voidaanko kannabiksen käyttö sallia. Näitä esimerkkejä on lukuisia. Yön pimeys on niin tiheää, ettei enää nähdä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Toisaalta samansuuntainen kehitys saa yhä enemmän sijaa Jumalan seurakunnissakin. Missä on tänään se saarnaaja ja evankelista, joka julistaa synnin synniksi. Kuka uskaltaa enää julistaa, ettei mies saa erota vaimostaan ja vaimo miehestään muutoin kuin uskottomuustilanteessa. Tänään jopa uskovaiset eroavat, menevät uudelleen naimisiin ja palvelevat sen jälkeen seurakuntien keskellä niin kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Vielä hetki sitten ymmärrettiin, ettei alkoholi sovi uskovalle ja että juomarit eivät peri Jumalan valtakuntaa. Tänään jopa saarnaajat ”ottavat muutaman”. Sitten ihmetellään, kun entiset alkoholistit ja narkomaanit eivät säily uskossa, kun esimerkki on tällainen.

Pankaamme pois kaikki pimeys, kaikki synti. Pukeutukaamme Jeesuksen antamiin valkeuden varuksiin. Jeesuksen tulemus on lähellä. Olemme vastuussa itsestämme ja toinen toisestamme Jeesuksen edessä.
Uskon, että Herra vielä kaiken pimeydenkin keskellä tahtoo loistaa sellaista valkeutta, mikä voittaa pimeyden. Uskon, että moni uskosta osatonkin syvällä sisimmässään kaipaa todellista puhtautta ja vapautta, ei hämärää ja kompromisseja.
Kilvoitellaan jalo uskon kilvoitus!

Vesa-Pekka Lanne
Lohja

Comments are closed.