Monet kirjoittavat ystäviensä muistolle RIP (= Rest in peace, lepää rauhassa), mutta lepäävätkö kaikki rauhassa?

Monet kirjoittavat ystäviensä muistolle RIP (= Rest in peace, lepää rauhassa), mutta lepäävätkö kaikki rauhassa?

Raamattu antaa selkeästi ymmärtää, että jokainen jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen. Ruumiimme toki haudataan eli ”matka ei jatku” tässä ruumissa, vaan sisällämme oleva henki on kuolematon.

Raamattu kertoo, että Jeesuksella on valta antaa syntejä anteeksi maan päällä eli elossa olomme aikana. Ja jokainen, jonka synnit ovat anteeksi annetut pääsee lepoon ja paratiisiin. Eli ihminen, joka on ottanut Jeesuksen vastaan elämäänsä henkilökohtaisena vapahtajana eli tullut uskoon, lepää rauhassa.

Entä muut? Jeesukselta kysyttiin, onko niitä paljon, jotka löytävät ikuisen levon ja rauhan? Jeesus sanoi, että portti on ahdas ja vain harvat sen löytävät ja että Jeesukseen uskovan tie on kaita ja vain harvat sillä pysyvät. Ihminen, joka ei ole saanut syntejään Jeesuksen kautta anteeksi, eikä ole saanut kokea uskoon tulemista, joutuu kadotukseen, ikuiseen eroon Jumalasta.

Raamattu kertoo, että tämä paikka on kauhea, eikä Jeesus haluaisi kenenkään sinne joutuvan! Siksi edelleenkin tässäkin lehdessä haluamme kaiuttaa vapauttavaa ja ikuisuuden muuttavaa sanomaa. Raamattu myös muistuttaa, että synnit voi saada anteeksi vain eläessään. Kuoleman jälkeen ei kukaan enää ”paikkaansa” vaihda, silloin ikuisuus on sinetöity.

Tärkeintä ei ole miettiä, missä kukakin on, vaan meidän jokaisen olisi mietittävä, missä juuri minä vietän iäisyyteni. Missä sinä vietät iäisyytesi, jos elämäsi lanka katkeaisi juuri nyt?

Janne Kujala
Peräseinäjoki

Comments are closed.