Miksi vainot?

Miksi vainot?

Jos seurakuntavierailun teemana on ”kristittyjen vainot”, niin aivan varmasti joudumme vastaamaan kysymykseen: ”Miksi kristittyjä vainotaan?” Kattavin vastaus löytyy Raamatusta. Vainot ovat totta, koska Jumalan Sana näin sanoo.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan 3. luvusta voimme lukea, mitä Jumala sanoo Saatanalle: “Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän”. Näin Jumala itse on säätänyt, ja läpi Raamatun voimme lukea, miten tämä konflikti etenee.

Määritelmä

Kristittyjen vainot ovat uskonnollisia vainoja, jotka kohdistuvat kristittyihin joko suoraan henkilökohtaisesti tai heidän instituutioihinsa ja pyrkimyksiinsä harjoittaa uskontoaan. Kristittyjen vainoja on ollut niin historiassa kuin nykyäänkin.

Tilanne tänään

Voimme lyhyesti todeta, että viime vuosisadalla kristittyjä tapettiin enemmän kuin sitä edeltäneinä vuosisatoina yhteensä. Vainot ovat aikamme paljolti vaiettu totuus. Seuraavat syyt vainojen lähtökohdista olen lainannut Kaija ja Reijo Telerannan Kotisivuilta:
”Kristittyjen vainoilla on neljä erilaista lähtökohtaa. Kolme niistä on helposti nähtäviä ja tiedotusvälineistä liiankin tuttuja. Neljäs on hienovaraisempi, mutta siitä huolimatta yhtä vaarallinen. Ja mikä pahinta, sitä löytyy paljon monista länsimaista ja myös Suomesta.

Ensimmäinen vainojen syy on uskonnollinen kansallismielisyys. Ajatellaan, että tietyllä maantieteellisellä alueella voi olla vain yhden ja saman uskonnon harjoittajia. Niinpä kaikkia muita uskontoja ryhdytään syrjimään ja vainoamaan.
 
Toinen vainojen lähtökohta on ääri-islam. Islamilainen valtio ja sharia-lain tiukkaa noudattamista vaativat ääriryhmät eivät hyväksy muuta uskontoa kuin islamin. Tältä pohjalta kristittyjä vainoavia maita ovat esimerkiksi Iran, Saudi-Arabia, Somalia, Afganistan, Jemen ja Pakistan. 

Kolmas vainojen lähtökohta perustuu totalitaariseen poliittiseen järjestelmään, jossa sallitaan vain yksi ideologia. Esimerkiksi Pohjois-Korea järjestelmällisine ja raakoine vainoineen kuuluu tähän ryhmään. Pohjois-Korea on myös kristittyjä vainoavien valtioiden pitkän listan kärjessä. 

Neljännen ryhmän muodostavat Robert Boyd-MacMillanin jaottelun mukaan maallistuneet ja uskontokielteiset valtiot. Niissä ei suvaita ihmisiä, jotka eivät ”hyväksy sitä totuutta, ettei totuutta ole olemassa”. Tämä ryhmä koskettaa myös länsimaita, johon joukkoon Suomikin luetaan, joten katsotaanpa, millaisia perusteita ja ilmenemismuotoja Boyd-MacMillan väitteelleen esittää.

Länsimaissa kristittyjen vainoa näkyy kansallisten valtakirkkojen toimissa vähemmistökirkkoja kohtaan.  Sitä on myös maallistuneiden poliitikkojen halussa vaientaa kristittyjen ääni sekä materialistisessa kulttuurissa, jossa halutaan päästä eroon kristilliseen uskoon perustuvista arvoista.
Robert Boyd-MacMillan tiivistää ajatuksensa luettelemalla seitsemän länsimaissa toistettua valhetta. Jos henkilö tai ryhmä asettaa ne kyseenalaisiksi, se joutuu todennäköisesti kohtaamaan vainoa:

1. valhe: Meillä on vapaus valita, keitä haluamme olla ja mitä tehdä. 
2. valhe: Avioliitto voidaan solmia kenen tahansa kahden henkilön välillä, ja se kestää vain niin pitkään kuin he ovat onnellisia. 
3. valhe: Me elämme sopusoinnussa toistemme kanssa, jos vain suvaitsemme toistemme uskoa. 
4. valhe: Taiteen tulee rikkoa perinteisiä normeja ja haastaa loppuun kuluneita uskonkäsityksiä. 
5. valhe: Kristinusko on yksityisasia. 
6. valhe: Viihde on keino auttaa meitä täyttämään omia henkilökohtaisia toiveitamme.
7. valhe: Jumala hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme, ja hänen yhteyteensä on monia teitä.

Edellä olevissa seitsemässä kohdassa on paljon pohtimisen aihetta. Miten pitkällä me täällä Suomessa jo olemme tuolla asteikolla? Mikä on seuraava vaihe ja kuinka se tulee ilmenemään? Mitä seuraa sen jälkeen, kun pelkkä nimittely vanhanaikaisiksi, suvaitsemattomaksi, ahdasmieliseksi, fundamentalisteiksi ja kehityksen vihollisiksi ei enää riitä?”

Lapsi vai opetuslapsi? (Markus 8:27-38)

Aikamme maallistuneessa, viihteellisessä ja pinnallisessa kristillisyydessä on syytä kysyä: ”Olenko Jumalan lapsi vai opetuslapsi?” Dietrich Bonhoeffer sanoi: ”Jumalan lapseus (pelastus) on meille ilmainen lahja, mutta opetuslapseus maksaa meille koko elämämme!”

Kysymys on yllättävä ja kuvaa sitä jännitettä, joka elämässämme on, koska molemmat sanat kuvaavat suhdettamme Jumalaan. Olla/tulla lapsen kaltaiseksi ja toimia Jeesuksen opetuslapsena samanaikaisesti on haastava yhtälö ratkaistavaksi.

Jeesuksen seuraaminen alkaa aina parannuksen teosta. Se on synnin hylkäämistä, mutta myös radikaalia eli perinpohjaista elämäntapojemme muutosta. Siis elinikäinen prosessi. Jeesuksen julistus Jumalan Valtakunnasta, parannuksen teosta ja Jumalan lapseudesta liittyvät yhteen.

Synnymme Jumalan Valtakunnan lapsiksi Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen työnä meissä ts. saamme lahjana vastaanottaa Hengen elämän.

Opetus itsensä kieltämisestä ja ristin kantamisesta eivät ole ”top10”-listalla opetuksessamme. Kuitenkin ne ovat aivan keskeinen opetusaihe, jos haluamme kasvaa opetuslapsiksi. Meidän on opittava kieltämään oma inhimillinen tahtomme, luovuttava itsekkyydestä, omista oikeuksista, eli käännyttävä pois omasta itsestämme, poistuttava omalta itse valitulta tieltä.

Asenteittemme ja arvojemme on muututtava perinpohjaisesti: ei minun tahtoni, haluni, tarpeeni, ei enää, mitä minä tästä saan tai hyödyn, vaan Jeesuksen tahto, Hänen kunniansa, Hänen Valtakuntansa. Jeesus sanoi: ”Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan Hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt” (Joh.6:38).

Opetuslapsi sanana merkitsee oppilasta, opettajan vastakohtaa. Opetuslapsena oleminen ja eläminen merkitsevät kuitenkin paljon enemmän kuin vain opettajan opetuksen vastaanottamista. Opetuslapsi ottaa saamansa opetuksen ja opettajansa esimerkin oman elämänsä ja uskonsa ohjeeksi. Hän imitoi, jäljittelee opettajaansa. Jeesuksen aikana rabbeilla oli opetuslapseuskouluja ja oma opetuslapsijoukko seuraajinaan (Paavali oli Gamalielin opetuslapsi).

Tulla Jeesuksen opetuslapseksi on osin edellä kuvatun kaltaista, mutta sillä on paljon syvempi ja laajempi merkitys. Jeesusta ja opetuslasta yhdistää persoonallinen side. Ei Jeesuksen oppi vaan Hänen persoonansa on keskeistä tässä suhteessa.

Siksi käsite ”jäljittely” ei kuvaa tätä suhdetta vaan käsite ”yhteys”. Tämä yhteys johtaa elämän ja kohtalon yhteyteen. Jeesuksen opetuslapseuteen on alkuseurakunnan ajoista lähtien liitetty kärsimys Hänen nimensä tähden ja jopa kuolema (veritodistaja eli marttyyri).

Miksi meitä ei vainota?

Teen pari väittämää: Emme voi olla Jeesuksen opetuslapsia ja elää nyky-yhteiskunnan (maailman) arvoja noudattaen samanaikaisesti. ”Maailma” sana Raamatussa merkitsee sitä arvomaailmaa, joka on vastoin Jumalan Valtakunnan arvoja (Vuorisaarna on Jumalan Valtakunnan perustuslaki).

Meitä ei vainota, koska olemme mukautuneet maailman arvojen mukaan. Emme ole radikaaleja Jeesuksen seuraajia. Emme ota ristiämme, joka merkitsee itsellemme ja maailmalle kuolemista (Gal. 6:14-15).

Miten on meidän kulutuksemme? Elämmekö markkinataloudessa vai armotaloudessa? Elämmekö olosuhteiden armoilla armon olosuhteissa? Tällaista kyselyä voisi jatkaa pitkään ja se paljastaa arvojemme perustan. Mitä kaikkea ilman tulemme toimeen, olisi hyvä harjoitus supermarkettien hyllyjä kierrellessä?

Opetuslapsena eläminen

Opetuslapsina olemme luovuttaneet koko elämämme Jumalan hallintaan ja löytäneet todellisen elämän. Kuulumme Hänelle, olemme Hänen orjiaan, koska Hän on lunastanut meidät. Tämä orjuus on todellista vapautta palvella tosia, kuten Jeesus palvelee meitä.

Opetuslapsena eläminen ei ole uuden eettisen säännöstön noudattamista vaan vapaus käyttää lahjaksi saatua Pyhän Hengen voimaa lähimmäisten palvelemiseen. Elämme Jumalan Valtakunnassa, jossa Hän on luvannut vastata kaikista meidän tarpeistamme. Siinä Valtakunnassa Hänen Armonsa kasvattaa meitä päivä päivältä kohti Kristuksen kaltaisuutta.

Jos tämä on totta elämässämme, niin myös vainot tulevat osaksemme.

Aki Miettinen
Tuusula

Comments are closed.