Tekijä: ylläpito

Jumala kutsui rakentajaksi

Jumala kutsui rakentajaksi

Synnyin Helsingissä ja kasvoin varhaislapsuuden Lohjan Kirkniemessä. Vartuin hyvässä kodissa, missä kuitenkaan ei Jumalaa tunnettu, ei edes muotokristillisellä tavalla. Isäni mummo tosin oli Suomen ensimmäisiä helluntaiuskovia. Minulle kerrottiin, että hän rukoili puolestani, kun olin vielä pieni. Sitten hän jo menikin taivaaseen. Emme ehtineet koskaan tapaamaan.

Read More Read More

Onko koronarokote pedon merkki?

Onko koronarokote pedon merkki?

Edellä mainittu on kysymys, jota on tullut ainakin minulle henkilökohtaisesti paljon. Monet ovat puhuneet, että näin olisi ja ihmiset ovat hädissään ystävistään, lähipiiristään ja itsestään. Olen saanut jopa kysymyksiä, voiko enää pelastua, kun on ottanut rokotteen.

Read More Read More

Ketä sinä kuuntelet?

Ketä sinä kuuntelet?

Tämä hyvin arkinen kysymys on värittänyt ihmiskunnan elämää Raamatun alkuajoista asti. Jo luomiskertomuksesta löydämme ensimmäisen ihmisparin pohtimassa tätä samaa kysymystä. Jumala oli asettanut ihmisen viljelemään ja varjelemaan paratiisia, antaen heille täyden nautintavapauden paratiisin antimiin.

Read More Read More

Uuden edessä

Uuden edessä

Joulunaika on jälleen kerran edessä. Syyskausi on kohta ohitse. Monissa seurakunnissa suunnitellaan kuumeisesti jouluun liittyviä tapahtumia. Samoin on omassakin seurakunnassani. Meillä on tarkoituksena järjestää Virkkalassa joulukadun avauksen yhteyteen liittyvä tapahtuma.
Lisäksi myöhemmin vuorossa on myös seurakunnan joulujuhla. Koronan takia tämä ei viime vuonna onnistunut.

Read More Read More

Korona, ilmasto ja ilmapiiri

Korona, ilmasto ja ilmapiiri

Meille teknillisen ja hyvinvointiajan ihmisille on ilmaantunut ongelmia, joille näyttää olevan vaikea löytää ratkaisua. Päällimmäisinä korona ja ilmastonmuutos.

Eräs puhuja mainitsi puheessaan vielä yhden hyvinvointia uhkaavan muutoksen, se ei liittynyt ilmastonmuutokseen, vaan ilmapiirin muutokseen. Hänen mielestään ilmapiiri on, jos ei nyt raaistunut, niin ainakin kovettunut, tai niin kuin hän ilmaisi, paatunut. Hän esitti havaintonsa perusteluksi puheet, joita hän joutuu kuuntelemaan yleisissä kulkuneuvoissa, urheilukilpailuissa, nuorison kokoontumispaikoissa, radiossa ja televisiossa ja jopa eduskunnassa.

Read More Read More

Vain yksi lause

Vain yksi lause

Oletko koskaan joutunut vangituksi? Aika harva suomalainen on joutunut vankilaan. Luulen, että 99 % prosenttia meistä ei ole ollut vangittu ja saattaa olla, että 80 % meistä ei ole edes koskaan käynyt vankilan sisällä. Jos olisimme kysyneet saman kysymyksen ensimmäisten vuosisatojen kristityiltä, niin vankilassa olleiden uskovien prosentti olisi ollut jonkin verran korkeampi.

Read More Read More